Vaatimukset kiristyvät

Niinistö on viemässä valtioneuvostoon pakkausasetusesitystä, jonka mukaan lasi-, metalli- ja kuitupakkauksille on oltava jokaisessa yli 500 asukkaan taajamassa vähintään yksi pakkausjätteen vastaanottopaikka. Sen lisäksi tarvitaan vähintään 1 500 keräyspaikkaa eli yhteensä vähintään 2 000 keräyspistettä sijoitettuna.

Muovipakkauksille tulee olla vähintään 500 vastaanottopaikkaa ja vähintään yksi paikka jokaisessa 10 000 asukkaan taajamassa. Vastaanottoterminaaleja tulee olla 30 elinkeinotoiminnan pakkausjätteille sekä kunnan ja muiden toimijoiden keräämän pakkausjätteen vastaanottamista varten.

Verkoston tulee kattaa koko maa alueellisesti tasapuolisesti ja väestöntiheys huomioon ottaen. Vastaanottopaikat on sijoitettava päivittäistavarakauppojen tai muiden tavanomaisten käytettävien palveluiden yhteyteen tai yleisesti käytettyjen kulkureittien varrelle.

Myös kierrätystavoitteet kiristyvät. Taustalla on ympäristövaliokunnan joulukuinen kannanotto, johon eduskunta yhtyi, kertoo ympäristöministerin poliittinen valtiosihteeri Katariina Poskiparta.

– Se on eduskunnan suoraviivainen kanta, ja ministeri on ottanut sen huomioon. Hänen esityksensä on kuitenkin kompromissi. Aiemman 2 200 keräyspisteen sijasta luku on nyt 2 000. Pakkausalan toimijat ovat yhteisissä neuvotteluissa ilmoittaneet, että vastaanottopaikkojen lukumäärä on heille kierrätystavoitteiden kiristymistä tärkeämpi asia.

Tavoitteet eivät saa jäädä vain tavoitteiksi

Eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajan Martti Korhosen mukaan valiokunta halusi erityisesti huolehtia siitä, että kierrätystavoitteita kiristetään riittävän kunnianhimoisiksi. Näin niillä edistetään jätelain perustavoitetta eli kierrätyksen edistämistä ja etusijajärjestyksen toteutumista.

Valiokunta ei mietinnössään velvoittanut tiettyä keräyspisteiden määrää.

– Saavutettavuus on olennaisin asia, ja sen mukaan määräytyy lukumääräkin. Valiokunta edellytti, että keräyspisteiden verkostosta tulee niin kattava, että kiristyvät kierrätystavoitteet saavutetaan. Kuluttajilla pitää olla myös riittävän lyhyen eli normaalin asiointimatkan päässä mahdollisuus hyödyntää kierrätystavoitteen toteutumista.

Suomessa EU:n asettamat tavoitteet on ylitetty, mutta uusia sitovia velvoitteita on tulossa kotimaasta ennen kuin unioni on ehtinyt uudistaa pakkausdirektiivinsä. Eikö direktiivin valmistumista kannattaisi ensin odottaa?

– Meillä pitää olla omaa kunnianhimoa ja voimaa mennä kierrätystavoitteissa eteenpäin. Toimintamalli ja logiikka tahtoo yleensä olla sellainen, että tavoitteita on vaikea saavuttaa, jos ne jäävät vain tavoitteiksi. Silloin tarvitsemme myös määrällisiä mittareita.

Laaja keräysverkosto tuo melkoisia kustannuspaineita pakkaajille ja maahantuojille. Aiemmin hallitus on kuitenkin luvannut pidättyvänsä elinkeinoelämälle langetetuista lisärasitteista tämän vaalikauden aikana.

– Jonkin verran kustannuksia tulee varmasti kokonaisuutena, mutta perusperiaate on hyväksytty jo kauan aikaa sitten. Jos olemassa olevia rakenteita hyödynnetään ja tehdään yhteistyötä kuntien kanssa, kustannukset jäävät kuitenkin hyvin siedettäviksi, Korhonen arvioi.

Kuntia huolettaa puolittuminen

Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Salo sanoo, että kuntien jätelaitokset ovat valmiita jatkamaan pakkausten keräämistä.

– Olemme tarjonneet vuosien saatossa muotoutunutta 4 200 keräyspisteen verkostoa rungoksi ja perustaksi, jossa kunnat jatkaisivat keräämistä kuten ennenkin ja tuottajat maksaisivat siitä kohtuullisen korvauksen. Tällainen malli toimii hyvin muun muassa Belgiassa ja Hollannissa.

Salo miettii, miten näille lopuille pisteille käy, jos verkosto puolittuu. Hän varoittaa, että etenkin haja-asutusalueiden asukkaat sekä saariston ja apin matkailijat jäävät epätasa-arvoiseen asemaan muihin verrattuna.

– Pyrimme kuitenkin tuottajayhteisöjen kanssa läheiseen yhteistyöhön, tuli järjestelmästä sitten mikä tahansa. Lainsäätäjän tehtävänä on luoda raami, jossa me toimimme.

PYRin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen sanoo, että Salon aluksi ehdottama malli, jossa kunta operoi ja tuottaja vain maksaa, ei ole tuottajavastuuta vaan maksuvastuuta.

– Koko tuottajavastuun perusidea on, että vastuutaho ohjaa kierrätyksen toteutusta ja ottaa sieltä tulevat haasteet huomioon myös tuotteiden suunnittelussa. Nykyiset pisteet ja yhteistyö kuntien kanssa ovat tietysti keskeisen tärkeitä tuottajien vastuuta täyttäessä.

Yhdessä on tehokkaampaa

Tanskanen korostaa, että kun tuottajien vastuu kasvaa, materiaalien keräämisen yhdistämisestä saatavissa olevat synergiaedut on käytettävä hyödyksi. Eri jakeiden keräyspisteet on saatava samoihin paikkoihin, niin että lajittelu on kuluttajille helppoa ja pisteitä on myös tehokasta ylläpitää.

Tanskasen mukaan parhaillaan tuottajayhteisöjen kanssa neuvotellaan, mitä tehtäviä keskitetään PYRiin. Tärkeimpiä asioita ovat kuluttajakeräys, kuluttajaviestintä ja kuluttajapalvelu. Tässä tarvitaan hyvää yhteistyötä sekä kuntien ja kuntien jätelaitosten että yksityisten toimijoiden kanssa.

– Keskittäminen tuo kustannustehokkuutta. Asetusluonnoksen mukaan jokainen jae tarvitsee 2 000 keräyspistettä, muovi 500. Ne pitää valita, tarvitaan luvat, astioiden osto kannattaa yhdistää, samoin kuljetusurakat, keräyspisteiden siivous, kunnossapito, lumityöt, kokonaisuuden valvonta, raportointi ja niin edelleen. Kaikki on tehokkaampaa, kun se tehdään yhdessä.

– Aiemmin viestintävastuu ja kuluttajapalvelu ovat olleet kuntien vastuulla, mutta nyt tuottajien vastuu kasvaa. Viestinnän merkitys korostuu erityisesti niillä alueilla, joissa kunnat päättävät, että ne eivät jatka vanhojen keräyspisteiden ylläpitoa. Vaikka uusia pisteitä tulee kauppojen yhteyteen, ihmiset ovat ihmeissään, jos keräyspisteitä poistuu paikoista, joita he ovat tottuneet käyttämään.

– Tavoitteena on valtakunnallisesti yhtenäinen verkko – yhtenäiset lajitteluohjeet ja toimivat keräyspisteet. Positiivisen brändin avulla saamme myös lajittelutehokkuutta ylöspäin, Tanskanen uskoo.

Teksti Pertti Suvanto, kuva Tommi Tuomi