Uuden kiertotalouslain valmistelu on käynnissä – mitä se tarkoittaa pakkausten tuottajavastuulle?

Uusi kiertotalouslaki tulee voimaan aikaisintaan vuoden 2028 alussa. Kiertotalouslaki korvaa jätelain, josta on useiden muutosten ja päivitysten takia tullut vaikeasti ymmärrettävä. Tavoitteena on myös huomioida muuttunut EU-lainsäädäntö ja pohtia, minkälaisella sääntelyllä kiertotaloutta voisi edistää.

Kiertotalouslain valmistelua varten on perustettu työryhmä, joka saa työnsä päätökseen tämän vuoden aikana. Sen jälkeen virkamiehet valmistelevat laista hallituksen esitysluonnoksen, joka lähtee lausunnolle alkuvuodesta 2026. 

– Lausuntoihin kuluu kevät, ja jos kaikki sujuu suunnitellusti, laki viedään eduskunnan käsittelyyn syksyllä, jotta se ehditään hyväksyä vielä ennen vaaleja, ympäristöministeriön hallitussihteeri Jussi Kauppila kertoo. 

Voimassa oleva jätelaki on laadittu 15 vuotta sitten, ja se on vuosien varrella muuttunut paljon.

– Laki ei ole enää selkeä systemaattinen kokonaisuus. Se on pääsyy, miksi laki nyt uudistetaan, Kauppila kertoo. 

Samalla kun lakia selkeytetään, sitä myös tarkistetaan teknisesti. Uusi kiertotalouslaki voisi tulla voimaan aikaisintaan vuoden 2028 alussa. 

EU:n pakkausasetus (PPWR) tuo pakkausten tuottajille uusia vaatimuksia

Kiertotalouslaissa tuodaan hiljattain muuttuneet ja parhaillaan valmisteltavat EU-asetukset ja direktiivit osaksi lakia.

– EU-säädösten täytäntöönpano on tarkoitus tehdä uudessa laissa siltä osin, kun täytäntöönpanoaikataulut sopivat kiertotalouslain valmisteluaikatauluun, Kauppila kertoo. 

Pakkausten näkökulmasta EU-lainsäädännöstä ei ole tulossa lakiin mitään erityistä uutta. Tämä johtunee ainakin osin siitä, että pakkausdirektiivi muutettiin pakkausasetukseksi. Asetus on sellaisenaan osa jäsenmaiden lainsäädäntöä.
Pakkausasetus tuli voimaan 11.2.2025 ja sitä sovelletaan jäsenmaissa 12.8.2026 alkaen. Asetus tuo merkittäviä uusia vaatimuksia pakkausalalle. 

– Pakkausjätteen määrää on vähennettävä, pakkausten uudelleenkäyttöä on lisättävä ja kaikkien pakkausten on oltava kierrätettäviä vuodesta 2030 alkaen. Lisäksi asetus säätää, että muovipakkausten raaka-aineesta tietty osa pitää olla kierrätettyä materiaalia, Ringin toimitusjohtaja Juha-Heikki Tanskanen kertoo. Pakkausasetuksen vaatimukset täsmentyvät lähivuosina komission soveltamisohjeiden myötä.

Pakkausasetuksen tavoitteena on parantaa pakkausten kierrätettävyyttä, vähentää neitseellisten raaka-aineiden käyttöä ja edistää kiertotaloutta.

Kiertotalouteen ja kierrättämiseen pohditaan lisäsääntelyä

Suuri kysymys kiertotalouslain valmistelussa on, voidaanko tulevalla uudella lailla edistää kiertotaloutta, ja mitkä lainsäädännölliset keinot voisivat tässä tulla kyseeseen.

– Suomi on jäljessä yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteissa ja valmisteluryhmä pyrkii löytämään uusia ohjauskeinoja kierrätysasteen lisäämiseksi, Kauppila kertoo.

Suomi on saanut varhaisvaroituksen siitä, ettei se ole saavuttamassa yhdyskuntajätteen ja muovipakkausjätteen kierrätystavoitteita. Lainvalmistelun yhteydessä pohditaan keinoja kierrätyksen edistämiseen ja jätteen polton hillintään, ja selvitetään niiden vaikutuksia.  
Ympäristöministeriö teettää lainvalmistelun yhteydessä LCA-tarkastelun pakkausten kiinteistökeräyksen laajentamisesta alle viiden huoneiston kiinteistöihin.

– Hyvä, että kiinteistökeräyksen laajentamisen vaikutuksia selvitetään systemaattisesti. Itse olemme arvioineet, että tämä ei ole tehokas keino muovipakkausten kierrätysasteen nostamiseksi. Toteutuneet keräysasteet viittaavat siihen, että keräyksen ulottaminen Rinki-pisteiltä kiinteistöjen pihoille kasvattaa kuluttajien lajitteluaktiivisuutta vain vähän. Sen sijaan tuottajavastuun kustannuksia se nostaisi kymmenillä miljoonilla euroilla vuodessa, kun pakkaukset noudettaisiin Rinki-ekopisteiden sijaan yksittäisiltä kiinteistöiltä, Tanskanen kertoo.

Elinkeinoelämä onkin laatinut kannanotton kiertotalouslain valmisteluun. Sen pääviesti on, että kuluttajien motivointi lajitteluun ja muovipakkausten lajittelu yrityksissä energiajätteen sijaan kierrätettäväksi ovat tehokkaimpia keinoja kierrätysasteen nostamiseksi.