Pakkausten uudelleenkäyttö hiertää EU:n kiertotalouspaketissa
Euroopan komission kiertotalouspaketin osana annettu jätedirektiivien muutosehdotus etenee hyvää vauhtia kohti lopullisia linjauksia. Kiertotalouspaketti on kunnianhimoinen ohjelma, jonka tavoitteena on ohjata EU:n jäsenmaita kohti yhä syvempää kiertotaloutta ja kestävää kehitystä.
Jätesäädöspaketin pakkausjätettä käsittelevä osuus on joutunut pienoisen väännön kohteeksi. Kiistelyn aiheena on muun muassa pakkausten uudelleenkäyttö.
– Kiertotalouspakettia kevättalvella käsittelevä ympäristövaliokunta on työssään painottanut uudelleenkäyttöä osana kiertotaloutta, sanoo valiokunnan jäsen, europarlamentaarikko Merja Kyllönen.
– Ympäristövaliokunta on lähtenyt siitä, että tarvitaan selkeitä kannustimia, joilla ohjattaisiin jäsenmaita ottamaan käyttöön jätehierarkia.
Tavoitteena olisi myös ohjata tuottajia sekä uudelleenkäytettävien että kierrätettävien pakkausten käyttöön.
Uudelleenkäytöllä on toisaalta merkittävä rooli jätteen vähentämisessä, mutta toisaalta enemmistö jäsenmaista ei halua sitä mukaan pakkausjätettä koskeviin tavoiteasetteluihin. Ongelman taustalla on monenkirjavaa terminologiaa ja EU-maiden eriäviä käytäntöjä.
Ehkäisy ennen kierrätystä
Uudelleenkäyttö tarkoittaa tuotteen tai sen osan käyttämistä uudelleen samassa tarkoituksessa kuin mihin se on valmistettu. Esimerkiksi lasipullot, jotka pestään ja palautetaan tehtaalle, päätyvät uudelleenkäyttöön. Samoin puiset kuormalavat, muoviset pullokorit, ravintoloiden metalliset oluttynnyrit ja muut pitkään kierrossa pysyvät pakkaukset.
– Jätealan terminologia on aika haastavaa ja monimutkaista. Uudelleenkäyttö ei oikeastaan ole kierrätystä. Se on tuotteiden saattamista uudelleen käytettäväksi ilman, että siinä välissä muodostuu jätettä, täsmentää ympäristöneuvos Riitta Levinen ympäristöministeriöstä.
Suomen jätelaki perustuu EU:n nykyiseen jätedirektiiviin, ja siinä uudelleenkäyttö on asetettu etusijalle kierrätykseen nähden. Uudelleenkäytön etuna on, että se ehkäisee jätteen syntymistä. Samalla se säästää materiaaleja, kun sama pakkaus kiertää kymmeniä tai jopa satoja kertoja. Vastapainona tyhjien pakkausten kuljettaminen
tosin lisää liikenteen päästöjä, mutta niitäkin voidaan vähentää toimivalla logistiikalla.
– Jätehierarkiassa asetetaan jätteiden käsittelytavat tärkeysjärjestykseen. Jätteen synnyn ehkäisy on siinä korkeimmalla sijalla, ja uudelleenkäyttö on osa tätä. Uudelleenkäytön valmistelu on seuraavalla tasolla, ja vasta kolmannella sijalla tulee kierrätys. Sitten tulee muu hyödyntäminen, esimerkiksi hyödyntäminen energiana, ja loppukäsittely eli kaatopaikka, Levinen selittää.
Uudelleenkäyttö on Suomessa hyvällä mallilla
Kuulostaa vielä suhteellisen selkeältä. Ongelmia syntyy, kun katsotaan asiaa koko unionin laajuudella. Politiikan tasolla säännöt ovat samat koko EU:n alueella, mutta yksittäisten maiden toimenpiteissä ja painotuksissa on eroja.
Suomessa uudelleenkäyttöä on pidetty tärkeänä ja siihen on ohjattu muun muassa kansallisen tavoiteasettelun ja aiemmin myös verotuksen avulla. Ympäristöministeriön julkaisemien vuoden 2014 tilastojen perusteella Suomessa käytetyistä pakkauksista 60 painoprosenttia, siis selvä valtaosa, käytettiin uudelleen. Jätteeksi päätyi vain 40 prosenttia käytetyistä pakkauksista.
Jätteeksi päätyneistäkin pakkauksista 57 painoprosenttia hyödynnettiin kierrättämällä. Yhteensä siis Suomessa käytettyjen pakkausten uudelleenkäyttö- ja kierrätysaste oli vuonna 2014 peräti 83 prosenttia.
Tilastojen mukaan uudelleenkäyttö on painossa mitattuna huomattavasti kierrätystä laajempaa. Muovipakkausten yhdistetty uudelleenkäyttö- ja kierrätysaste vuonna 2014 oli 75 prosenttia, kun vastaava kierrätysaste oli vain 25 prosenttia. Puupakkausten osalta luvut olivat 61 ja 13 prosenttia.
Lukemat ovat huomattavia, ja Suomea pidetään syystä yhtenä uudelleenkäytön kärkimaana. Tosin tämäkin mielikuva voi olla osittain harhaanjohtava, sillä Suomi on Tanskan ohella yksi harvoja EU-maita, joissa uudelleenkäyttöä ylipäätään tilastoidaan.
Suomessakin osa uudelleenkäytettävistä pakkauksista on vaihtunut kierrätettäviin, etenkin kuluttajapakkausten osalta. Muun muassa EU-säädökset materiaalien tasapuolisesta kohtelusta sisämarkkinoilla ovat johtaneet uudelleenkäyttöön ohjaavan verotuksen purkamiseen.
– Kuluttajapakkausten uudelleenkäyttö on vähentynyt, uudelleenkäytön volyymit ovat Suomessa ainakin tällä hetkellä businesspuolella. Jossain määrin lasipulloja ja esimerkiksi kaasupulloja käytetään uudelleen. Vaikka panttipullojärjestelmä toimii hyvin, kerätyistä pakkauksista suurin osa menee kierrätykseen eikä uudelleenkäyttöön, Levinen toteaa.
Yrityspakkausten uudelleenkäytön volyymeista ei useimmissa EU-maissa ole tarkkoja tilastoja, mutta esimerkiksi puisten lavojen uudelleenkäyttö on suhteellisen normaalia liiketoimintaa kaikkialla Euroopassa. Jos kiertotalouspaketti asettaa tavoitteita myös uudelleenkäytön suhteen, joutuvat muutkin maat kehittämään sille tilastointimenetelmiä.
Termien tulkinnat vaihtelevat
Monet maat suhtautuvat myös epäröiden sääntelyyn ja etenkin tavoitteisiin, joissa sekoittuvat tuotteet ja jätteet. Pakkaukset ovat tässä suhteessa poikkeuksellinen tuotekategoria, sillä siinä raja jätteen ja yhä kierrossa olevan tavaran välillä on häilyvä.
Mitä tarkoitetaan esimerkiksi uudelleenkäytön valmistelulla? Direktiivin pohjalta Suomen jätelaissa todetaan, että se tarkoittaa jätteen tarkistamiseksi, puhdistamiseksi tai korjaamiseksi tehtyä toimintaa, jossa käytöstä poistettu tuote valmistellaan siten, että se voidaan käyttää uudelleen ilman muuta esikäsittelyä.
Suomessa tätä on tulkittu näin: Jos vaikkapa käytössä rikkoutunut puinen kuormalava korjataan ennen kuin sen päälle aletaan taas lastata tavaraa, on kyseessä uudelleenkäytön valmistelu. Toisaalta esimerkiksi lasipullojen peseminen ei ole uudelleenkäytön valmistelua, sillä pullot eivät missään vaiheessa kiertoa ole varsinaisesti jätettä. Toisin sanoen puulavojen korjaaminen on Suomessa laskettu mukaan kierrätystavoitteisiin, pullojen pesemistä ei.
– Tätä asiaa ei ole missään pykälissä määritelty, ja siksi siitä on syntynyt melkoinen kysymys direktiivin valmistelun yhteydessä. Asiasta on eri näkemyksiä, ja on mahdollista, että Suomessa joudutaan tavoitteiden laskentatapaa arvioimaan uudelleen, Levinen selittää.
Euroopan komission vuonna 2015 julkaisemassa alkuperäisessä esityksessä uudelleenkäytön valmistelun muotoilua olisi muutettu siten, että siihen sisällytettäisiin paitsi jätteiden myös tuotteiden tai niiden osien käsitteleminen uudelleen käytettäväksi. Näin esimerkiksi pantillisten lasipullojen peseminen olisi voitu laskea mukaan ehdotettuun yhdistettyyn uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteeseen.
Pakkausalan etujärjestö Suomen Pakkausyhdistys on kannattanut tätä ehdotusta, jonka on kuitenkin myös pelätty vesittävän kunnianhimoisiksi suunniteltuja kierrätystavoitteita. Komission ehdottamalla laskentatavalla esimerkiksi Suomi pääsisi varsin vähällä, sillä lähes kaikkien pakkausmateriaalien osalta Suomi täyttäisi jo nyt vuodelle 2030 asetetut kierrätystavoitteet.
Tavoitteita ja kannustimia
Levinen myöntää, että komission ehdottamaan tavoitteeseen tällainen riski sisältyy. Siksi Suomi on yhdessä muiden samanmielisten maiden kanssa yrittänyt esittää EU-neuvotteluissa ratkaisua, jossa olisi yhdistetyn uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteen lisäksi minimitavoite kierrätyksen osalta.
– Tässä minimikierrätystavoitekin olisi nykyistä tavoitetta korkeampi. Tämä ei tosin ole saanut oikein laajaa kannatusta, Levinen kertoo.
Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnassa on tosin tavoiteltu muutenkin pääsääntöisesti tiukempia tavoitteita kuin komission ehdotuksessa, euroedustaja Kyllönen kertoo.
– Jäsenmaat ovat todella erilaisia, mutta mielestäni pitäisi uskaltaa edellyttää niiltä myös vahvempia toimia. Suomen ja Ruotsin kaltaisten kiertotalouden suhteen melko edistyneiden maiden kannalta pitää katsoa, etteivät ne pääsisi peruuttelemaan siksi, että osa muista maista on tulossa vasta perässä. Ei kukaan estä asettamasta lisäkannustimia ja porkkanoita niille maille, jotka ovat pidemmällä, Kyllönen sanoo.
Sitovat EU-laajuiset kierrätystavoitteet ovat toki tärkeitä, mutta taloudelliset kannustimet ovat oleellisia niihin pääsemisessä. Kyllösen mukaan ympäristövaliokunnassa on pohdittu paljon, millaisilla porkkanoilla ja tukitoimilla siirtyminen kierrätettäviin ja uudelleenkäytettäviin pakkauksiin onnistuu parhaiten.
– On maita, jotka ovat isoja pakkausmateriaalien tuottajia. Mitä enemmän pakkauksia käytetään uudelleen, se on heidän kannaltaan tappio. Maat, joissa on vahvaa perinteistä ja erityisesti muovipakkausteollisuutta, eivät ole kauhean innoissaan ajatuksesta, että jo 2025 tai 2030 pitäisi olla uudet investoinnit ja tuotantolinjat täydessä käytössä, Kyllönen sanoo.
Ympäristö- ja teollisuusvaliokunnat ovat jo äänestäneet jätedirektiiviehdotuksista. Seuraavaksi asia siirtyy Euroopan parlamentin täysistunnon käsittelyyn, jonka kannanottoa odotetaan maaliskuussa. Tämän jälkeen aletaan hieroa sopua kolmikantaneuvotteluissa Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission kesken. Levisellä on yhä toivoa, että uudelleenkäyttö löytäisi tiensä osaksi pakettia.
– Nähtäväksi jää, mitä parlamentin käsittelyssä ja sen jälkeen alkavissa kolmikantaneuvotteluissa tapahtuu. Uskoisin, että neuvotteluja tullaan käymään vielä ainakin erillisestä tavoitteesta uudelleenkäytön suhteen, ehkä myös jonkinlaisesta yhdistetystä uudelleenkäyttö- ja kierrätystavoitteesta.
Teksti Matti Koskinen, kuva Atte Lakinnoro