Alati kohoavia kierrätysmaksuja, liikevaihtorajan poisto sekä SUP-tuotteiden siivousvastuu. Siinä vain esimerkkejä pakkaavien yritysten arkeen vaikuttavista muutoksista viime vuosilta. Eurooppalaiseen jätelainsäädäntöön on tehty merkittäviä uudistuksia 2020-luvulla. Ja lisää on luvassa.

Jätelaki velvoittaa yrityksen järjestämään tuotteidensa kierrätyksen ja jätehuollon. Tuottajavastuun tavoitteena on ehkäistä jätteen syntymistä ja ympäristön roskaantumista sekä edistää jätteiden hyödyntämistä. Tuottajavastuu on osoittautunut tehokkaaksi ympäristösääntelyn muodoksi ja sitä on laajennettu vuosien saatossa koskemaan uusia tuoteryhmiä. Pakkausten ohella tuottajavastuun piiriin kuuluvat tällä hetkellä sähkö- ja elektroniikkalaitteet, paristot ja akut, ajoneuvot, renkaat, paperi ja paperituotteet sekä monet muovituotteet.

Lista pitenee pian: paperin tuottajavastuu laajentunee kirjoihin, jätepuitedirektiivin muutos tuonee lähivuosina mukaan tekstiilit sekä yhdyskuntajätevesidirektiivin uudistus puolestaan lääkkeet ja kosmetiikan. Ajoneuvojen kiertotalousasetus taasen laajentaa tuottajavastuun koskemaan myös busseja, kuorma-autoja ja moottoripyöriä.

Monia uusia aloja mukana keskusteluissa

Tuottajavastuun menestys on saanut EU-komission pohtimaan, mihin kaikkiin tuoteryhmiin ja sektoreille tuottajavastuuta voisi vielä laajentaa. Rakennus- ja purkujäte sekä elintarvikejäte ovat viime aikoina nousseet keskusteluiden kärkeen. Nämä jätevirrat ovat suuria ja materiaalien kierrätysaste on alhainen.

Myös yksittäiset valtiot ovat ottaneet käyttöön uusia tuottajavastuuohjelmia. Esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa ruokaöljyt ovat pakollisen tuottajavastuujärjestelmän piirissä. Ranskassa puolestaan vaatteet ja huonekalut. Ranska laajensi vuonna 2022 tuottajavastuun koskemaan myös leluja ja urheiluvälineitä. Samoin on tehty Koreassa, jossa tuottajavastuun piiriin kuuluvat näiden ohella keittiöesineet ja kertakäyttövaipat. Myös Hollanti ulottaa vuonna 2024 tuottajavastuun koskemaan vaippoja.

Rakennusjäte suurennuslasin alla

Rakentamisella on tunnetusti valtava materiaali- ja energiajalanjälki. OECD ennustaa rakennusmateriaalien maailmanlaajuisen käytön kaksinkertaistuvan vuosina 2017–2060. Rakennusteollisuus tuottaa maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta kiinteästä jätteestä. Suurin osa rakennus- ja purkujätteestä heitetään tällä hetkellä kaatopaikoille tai kierrätetään vain osittain. Yksi syy tähän on se, että yksittäisiä materiaaleja on rakennuksia purettaessa vaikea erotella toisistaan. Esimerkiksi Euroopan tasolasialan järjestön mukaan lasimateriaali olisi helposti kierrätettävää, mutta se päätyy kaatopaikalle tai poltettavaksi, sillä se on sekoittunut muiden rakennusmateriaalien kanssa.

Rakennusjäte tullee pian päätymään tuottajavastuun piiriin. Muutamat EU-maat ovat jo ottaneet käyttöön rakennusmateriaaleja koskevia tuottajavastuujärjestelmiä. Niiden tavoitteena on lisätä materiaalien talteenottoa rakennustyömailla. Esimerkiksi Vlakglass Recycling Hollannissa kerää vuodessa kierrätysmaksuja noin 1,6 miljoonaa rahoittaakseen rakennuslasin kierrätyksen. Hollanti kielsi jo vuonna 1997 rakennus- ja purkujätteen kaatopaikkasijoitukset ja saavutti lähes sadan prosentin kierrätysasteen vuoteen 2010 mennessä.

Rakennusteollisuus tuottaa maailmanlaajuisesti noin 30 prosenttia kaikesta kiinteästä jätteestä. Suurin osa jätteestä päätyy kaatopaikoille tai kierrätetään vain osittain.

Keräys onnistuu, kierrätys ontuu

Uusien tuottajavastuualojen ongelma on se, että liian pieni osa kierrätettäväksi kerätystä materiaalista päätyy uusien tuotteiden raaka-aineeksi: esimerkiksi vaippojen kierrätyslaitoksia löytyy Euroopasta vasta todella niukasti. Britannian, Italian ja Hollannin yhteenlaskettu kierrätyskapasiteetti on 0,36 megatonnia. Valtaosa kierrätetystä raaka-aineesta päätyy kissanhiekaksi tai rakennusten perustuksiin. Samanlainen on esimerkiksi rakennus- ja purkujätteen kohtalo: materiaali päätyy ensisijaisesti heikon arvon kohteisiin kuten teiden perustuksiin.

Tehotonta on toistaiseksi myös tekstiilien jätevirtojen hallinta. Esimerkiksi Britanniassa tekstiilien jätehuolto maksaa lähes 100 miljoona puntaa vuodessa. Erilliskeräysjärjestelmä on välttämätön, jotta kuluttajan käytöstä poistamat tekstiilit säilyttävät arvonsa. Tällä hetkellä kuitenkin vain keskimäärin 30 prosenttia tekstiileistä päätyy erilliskeräykseen. Saksassa ylletään sentään yli 75 prosentin.

Tuottajavastuu ei sovi joka sektorille

Tuottajavastuun laajentamisinto on herättänyt keskustelun sen rajoista. Tuoreiden tutkimusten mukaan on selvää, ettei se sovi sääntelykeinoksi kaikille sektoreille. Joidenkin tuoteryhmien kohdalla voi perustellusti väittää, että tuottajilla on erikoisosaamista liittyen käytöstä poistettujen tuotteiden keräykseen ja tuotteiden suunnittelun parantamiseen. Näillä sektoreilla tuottajavastuu voi kerryttää paitsi rahoitusta myös lisäarvoa.

Esimerkiksi sellaiset tuottajat, joilla on oma vähittäismyyntitila, kuten vaatekaupat tai maalimyyjät, voivat tarjota kuluttajalle vanhojen tuotteiden keräyspalvelun. Samoin tuntuu toimivan tuottajavastuu, joka kohdistuu yrityksien käyttämiin tuotteisiin. Jätteiden määrä on saatu laskuun esimerkiksi rakennus- ja purkujätteiden sekä suurtalouskeittiöiden elintarvikejätteen osalta.

Sen sijaan tuottajavastuu ei tutkimusten mukaan ole tehokas sääntelykeino sellaisten usein ympäristöön päätyvien tuotteiden kohdalla, joissa kuluttajan käytöksellä on suuri rooli. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi kalastusvälineet ja tupakkavalmisteet. Savukejätteen ehkäisyssä muut sääntelymuodot kuten sakot, tiedotuskampanjat ja käytön rajoitukset toimivat paremmin.

Vaarana päällekkäiset järjestelmät

Jotkin tuottajavastuujärjestelmät velvoittavat tuottajat huolehtimaan kustannusten ohella myös jätevirtojen hallinnasta. Perusteena on, että tuottajat pystyvät näin hyödyntämään erikoisosaamistaan ja toimitusketjuverkostojaan organisoidakseen tehokkaammin keräyksen ja materiaalin talteenoton tai suunnitellakseen tuotteet helpommin kierrätettäviksi. Mutta tämäkään ei ole kaikkien sektorien osalta totta. Esimerkiksi vaatevalmistajilla on harvoin mahdollisuuksia vaikuttaa tuotteensa koko elinkaareen. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että tekstiilien osalta korvamerkitty vero tai maksu olisi tuottajavastuuta yksinkertaisempi ja tehokkaampi keino.

Tutkijat varoittavat myös rakentamasta päällekkäisiä järjestelmiä. Yksi esimerkki ovat biojätteet ja tekstiilit. EU velvoittaa jäsenmaat toimeenpanemaan biojätteen erilliskeräyksen viimeistään vuonna 2024 ja tekstiilien osalta vuonna 2025. OECD kysyy selvityksessä, mitä hyötyä tuottajavastuu enää tuo näille sektoreille. Tekstiilien osalta suunnitelmat tuottajavastuuseen siirtymisestä ovat vähentäneet kunnallisten jätelaitosten kannustimia investoida kuluttajien poistotekstiilin erilliskeräykseen ja hyödyntämiseen. Ongelmaan puuttui myös ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Kierrätetyn materiaalin markkinat toimimaan

Vaikka tuottajavastuu täyttää jo 30 vuotta, järjestelmästä löytyy paljon parannettavaa. Myös niiden tuoteryhmien osalta, joissa tuottajavastuu on vakiinnuttanut paikkansa. Vapaamatkustamisen ehkäisy vaatii yhä tehostamista. Tämä on etenkin pakkausten osalta entistä tärkeämpää rajat ylittävän verkkokaupan kasvaessa. Samoin järjestelmien yhdenmukaistaminen ja yhteistyön kasvattaminen EU-maiden välillä vaatii vielä paljon työtä. Näin on myös jätevirtoja ja koko kierrätysjärjestelmää koskevan tiedon avoimuuden laita. Ja ennen kaikkea: kierrätetyn materiaalin markkinat on saatava toimimaan. Kiertotaloudesta ei tule totta, jos kierrätysmateriaaleille ei ole kysyntää.

Näin toimii tuottajavastuu

Tuottajavastuullinen yritys (tuottaja) maksaa alansa tuottajayhteisölle kierrätysmaksuja. Maksut tuottajayhteisö käyttää tuotteiden keräyksen ja kierrätyksen sekä muiden lakisääteisten velvoitteiden järjestämiseen. Tuottaja raportoi markkinoille saattamiensa tuotteiden määrät alansa tuottajayhteisölle, joka puolestaan raportoi ne viranomaiselle. Viranomaiset kokoavat yhteen Suomen kierrätystilastot ja raportoivat ne EU-komissiolle.

Nykyiset tuottajavastuualat

• Pakkaukset
• Sähkö- ja elektroniikkalaitteet
•  Paristot ja akut
• Ajoneuvot
• Renkaat
• Paperi ja paperituotteet
• Monet muovituotteet (SUP-tuotteet)

Tulevia tuottajavastuualoja

• Kirjat
• Tekstiilit
• Lääkkeet
• Kosmetiikka
• Elintarvikejäte?

Artikkelin lähteet: OECD: New aspects of EPR, Euroopan ympäristövirasto, Delphi: Future perspectives on the role of extended producer responsibility within a circular economy