Yrityksille apua muovipakkausten lajittelupulmiin

Suomen ensimmäinen kierrätysvalmentaja Katja Laitinen Suomen Uusiomuovi Oy:stä kannustaa yrityksiä muovipakkausten lajitteluun.

Teksti Susanna Haanpää

Kuva Katri Lehtola

Huhtikuussa Suomeen syntyi täysin uudenlainen ammattinimike, kun Suomen Uusiomuovi Oy:ssä nimitettiin Katja Laitinen kierrätysvalmentajaksi.

– Tehtäväni on innostaa yrityksiä muovipakkausten kierrättämiseen. Kierrätystä on lisättävä, ja mukaan toteutukseen tarvitaan koko pakkausten arvoketju valmistuksesta hyötykäyttöön ja kuluttajista yrityksiin, Laitinen luonnehtii uutta pestiään.

Kuluttajat voivat kerätä kaikki muovipakkaukset yhteen, mutta yritysten tulee lajitella ne tarkemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yrityksissä erilaiset muovipakkaukset erotellaan omiin lajeihinsa.

– Tällöin ne saadaan suoraan kierrätysprosessiin ilman tarvetta laitosmaiseen lajitteluun, mikä on kustannustehokkaampaa.

Sopiva keräysjärjestelmä jokaiseen yritykseen

Yrityksissä syntyy usein isompia määriä yhtä tai muutamaa lajia olevaa muovia. Niiden kierrätys on huomattavasti helpompaa kuin kuluttajien sekalaisten muovipakkausten.

Kierrätysvalmentajana Laitinen kartoittaa asiakkaiden luona sitä, millaisia muovipakkauksia heidän toiminnassaan syntyy.

– Samalla pohdimme, millainen on kullekin yritykselle sopiva keräysjärjestelmä ja kuka kuljettaa lajitellut muovipakkaukset eteenpäin yritysterminaaleihin. Muovihan kuuluu kiertoon.

Yrityspakkausten kierrätykseen on kaksi reittiä. Suomen Uusiomuovi Oy vastaanottaa tuottajavastuulainsäädännön mukaisesti veloituksetta yritysten kierrätyskelpoista muovipakkausjätettä yli 60 sopimusterminaalissa ympäri Suomen. Toinen tapa on, että yritys sopii suoraan jätehuollon toimijoiden kanssa käytetyn muovipakkauksen noudosta.

Kehitystyötä tarvitaan

Kuluttajat ovat ottaneet pakkausmuovin keräyksen ja lajittelun jo omakseen. Samantyyppistä intoa Katja Laitinen toivoo myös yrityksiin.

– Tällä hetkellä muovipakkauksia syntyy ja kerätään eniten yrityksistä, mutta silti määrää voidaan edelleen kasvattaa.

Esimerkiksi kiristekalvoa on kierrätetty jo pitkään, sillä sitä on helppo kerätä ja paalata tiiviiksi. Enemmän päänvaivaa toistaiseksi aiheuttavat erilaiset pullot ja kanisterit. Niitä on hankalampi kerätä, koska ne vievät runsaammin tilaa.

Laitinen kaipaa yrityksiltä myös entistä enemmän rohkeutta uusiomateriaalien käyttöön, sillä puhtaita pakkausmuoveja voidaan helposti hyödyntää materiaalikierrätyksessä.

– Puhdas ja laadukas muovipakkausjäte voi olla raaka-aine erilaisille tuotteille. Tuttuja esimerkkejä ovat ruokakauppojen muovikassit, joissa käytetään kierrätettyä raaka-ainetta, mutta myös muihin tuotteisiin olisi syytä käyttää entistä enemmän kierrätettyä muovia.

Hyvinä esimerkkeinä Katja Laitinen mainitsee kierrätysmuovista valmistetut Sini-siivoustuotteet ja Heti-puhdistustuotteiden pakkaukset.

Ensimmäinen laatuaan

Vaikka kierrätysvalmentajan titteli on täysin uusi, ei aihe ole Katja Laitiselle vieras.

– Minulla on 20 vuoden kokemus asiakaskohtaisten palveluratkaisujen luomisesta ja lajitteluosaamisen kehittämisestä eri toimialoilta. Koulutukseltani olen ympäristönsuojelutekniikan insinööri – taisin siinäkin olla yksi ensimmäisiä. Olen sellainen kehittäjäluonne, Laitinen naurahtaa.

Palkitsevimmaksi asiaksi kierrätysvalmentajan työssä hän mainitsee asiakaskohtaamiset.

– Pidän erilaisten haasteiden ratkomisesta, ja juuri sitä teen vieraillessani yrityksissä.

Jatkossa kierrätysvalmentajana Laitisen on tarkoitus kehittää erilaisille yrityksille sopivia toimintamalleja ja konsepteja muovipakkausten oikeanlaiseen kierrättämiseen.

Suomen Uusiomuovi Oy:n yritysterminaalit löytyvät osoitteesta www.uusiomuovi.fi/kartta

Hyvä muovi!

– Yli 50 % pantittomista kuluttajapakkauksista on muovipakkauksia. *

– Muovipakkaukset ovat keventyneet keskimäärin 28 % pakattua tuotetta kohden viime vuosien aikana. Jos muovia ei olisi, pakkausten paino nelinkertaistuisi ja jätemäärä kasvaisi 150%.

– Muovipakkausten kierrätysasteen on oltava 50 % vuoteen 2025 mennessä.

*Lähde: Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy.

Lisää tietoa: www.uusiomuovi.fi/kierratysvalmennus