Kartongit lyttyyn ja keräysastiat kiinni!

Voiko kartonkia litistää kaivinkoneella? Muun muassa tähän saatiin vastaus, kun Suomen Kuitukierrätys päätti pistää pahvia pursuavat keräysastiat kuntoon huumorin ja opastuksen avulla.

Teksti Juho Paavola

Kuva Suomen Kuitukierrätys

Me kuluttajat sanomme sitä pahviksi, kiertotalousalan ammattilaiset kartongiksi. Ei nimi materiaalia pahenna, mutta runsaasti sitä kertyy. Kartonki on yleinen pakkausmateriaali, Suomen Kuitukierrätyksen kehityspäällikkö Eija Jokela sanoo

”Pelkästään kuluttajilta tulevaa kartonkia kerätään kierrätykseen lähes 80 000 tonnia vuodessa”, Jokela kertoo.

Myös kissat ja koirat kunnostautuivat kiitettävästi litistystehtävissä.

Suomessa kerättävä kartonki hyödynnetään kokonaan uusiomateriaalina. Siitä voidaan olla ylpeitä.

”Sen sijaan lajittelussa olisi hieman parannettavaa. Kun saimme toistuvasti kuulla, että taloyhtiöiden jäteastiat ja Rinki-ekopisteiden keräysastiat täyttyvät suunniteltua nopeammin, päätimme toimia.”

Huumori näkyi Ilmat pihalle -kampanjassa

Vuoden 2021 kesällä Suomen Kuitukierrätys käynnisti Ilmat pihalle -kehityshankkeen. Tavoitteena oli muistuttaa ihmisiä siitä, kuinka paljon enemmän keräysastioihin mahtuu ilman sijaan kartonkia, kun pakkaukset litistetään.

”Tyyli on vapaa, kunhan muistat litistää.”

Astioiden tyhjennyspainot kasvoivat parhaimmillaan jopa 38 prosenttia,

Kampanja starttasi sosiaalisen median kanavissa. Ihmisiltä kysyttiin niksejä kartonkien litistämiseksi. Jokela on iloinen siitä, että huumori näkyi viljalti.

”Saimme videon, miten aaltopahvipakkaus runtattiin kaivinkoneella, ja myös kissat ja koirat kunnostautuivat kiitettävästi litistystehtävissä.”

Myöhemmin Ilmat pihalle -kampanja laajeni pilottitaloyhtiöihin Oulun seudulla. Asukkaita neuvottiin ja jäteastioiden täyttymistä seurattiin sensoreilla sekä tyhjennyspainojen punnituksilla.

Suomalaiset haluavat lajitella

Kampanja onnistui hyvin. Astioiden tyhjennyspainot kasvoivat parhaimmillaan jopa 38 prosenttia, Jokela sanoo. Tyytyväinen hän on siihen, että suomalaiset haluavat lajitella.

”Jos ihminen ei lajittele, haluttomuuden sijaan syynä on, ettei tiedä mihin jokin materiaali laitetaan tai sitten se, ettei kodissa ole sopivaa tilaa erilaisten materiaalien erittelylle.”

Hän toivoo, että ihmiset muistaisivat litistää kartongit jatkossakin. Mitä nopeammin keräysastiat täyttyvät, sitä useammin niitä on tyhjennettävä. Kun kartongit litistetään, on tyhjennyskertojen määrä mahdollista puolittaa.

”Mitä enemmän roska-autot ajavat, sitä enemmän se maksaa palvelun käyttäjille ja polttoaineen hinnan noustessa se vain korostuu. Samalla lisääntyvät myös autojen päästöt, äänihaitat ja turvallisuusriskit leikkiville lapsille, eli pienellä teolla on suuri vaikutus.”

 

5 vinkkiä helppoon lajitteluun

  1. Esimerkiksi television vahva laatikko on vaikea litistää. Työ helpottuu, kun viiltelet laatikon mattopuukolla suikaleiksi aaltojen suuntaisesti.
  2. Pienen pahvisälän keräys helpottuu, kun täytät esimerkiksi viinilaatikon wc- ja talouspaperirullan hylsyillä.
  3. Nopea huuhtaisu. Maitotuotteita sisältäneet pakkaukset on hyvä huuhtaista, jolloin ne eivät ala haista.
  4. Rakenna kierrätyspiste varastoon. Usein eri materiaalit säilötään keittiöön, missä harvoin kuitenkaan on liikaa tilaa. Konmarita siis jätteet keittiöstä varaston oven taakse.
  5. Ole armollinen. On turha stressata, jos yksittäinen pahvitölkki livahtaa sekajätteeseen. Tärkeämpää on pitää suurista linjoista kiinni.

 

Katso, miten kartongit mahtuvat litistettyinä puolta pienempää tilaan.