Kaatopaikat historiaan
Vasta 1980-luvun alussa ensimmäisen jätelain tultua voimaan kaatopaikkojen toimintaa alettiin säädellä ja käytöstä periä maksua. Suomessa oli enimmillään useita tuhansia kaatopaikkoja. Nyt niitä on jäljellä nelisenkymmentä, ja loppujakin voidaan käyttää vain jätehuollon erityistapauksille ensi vuonna, kun laki kieltää biohajoavan jätteen viemisen kaatopaikalle.
– Kaatopaikoista puhuminen on mennyttä aikaa. Nykyaikaiset jätteen käsittelylaitokset ovat osa teollista ”kiertotalous”-jätehuoltoprosessia. Jätteitä jalostetaan. Muun muassa biohajoavista jätteistä tehdään kaasua tai multaa, yleensä molempia, Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Salo mainitsee.
Lisää tehoa kierrätykseen
Yhdyskuntajätettä syntyy asumisen lisäksi lähinnä terveydenhuollossa, kouluissa, virastoissa ja elinkeinoelämässä. Noin 70–80 prosenttia siitä on biohajoavaa: keittiö- ja puutarhajätteen lisäksi esimerkiksi paperia, puuta ja kartonkia.
– Kun haetaan korkeampia kierrätysprosentteja, muun muassa puukuidut pitäisi saada huomattavasti nykyistä tehokkaammin talteen muusta jätevirrasta, Salo korostaa.
Kierrätyksen ohessa uudet jätevoimalat mahdollistavat kaatopaikkojen lopettamisen. Energiayhtiöt tuottavat voimaloissa kierrätyskelvottomasta sekajätteestä sähköä ja lämpöä pitkäaikaisilla sopimuksilla.
– ”Parempilaatuisia” jätteitä poltetaan jonkin verran niin sanotussa rinnakkaispoltossa voimalaitoksessa tavanomaisen polttoaineen kanssa. Jatkossa tällaiset jätteet pitäisi saada rinnakkaispolton sijaan materiaalikierrätykseen.
Vähäisiä määriä hyödyntämiseen kelpaamatonta jätettä joudutaan jatkossakin loppusijoittamaan. Tällaisia aineksia ovat sellaiset kuonat ja tuhkat, joita ei voida käyttää esimerkiksi maanrakennukseen.
– Materiaali säilötään siten, ettei siitä pääse mitään ympäristöön. Materiaali voi olla esimerkiksi asbestia, tai voimalan tuhkassa saattaa olla klooria, elohopeaa ja muita haitallisia aineita. Joissain tapauksissa tuhkasta pystytään irrottamaan pieniä määriä jalometalleja, kuten esimerkiksi Hollannissa tehdään. Haitallisia aineita sisältävä materiaali voidaan valaa loppusijoituksessa sementtiin ja varastoida turvallisesti, Salo kertoo.
Pykälän verran parempi
Lakkautettujen kaatopaikkojen kaasupäästöt otetaan talteen ja vaikutuksia pohjaveteen seurataan. Joissakin tapauksissa on havaittu niin pahoja ympäristöhaittoja, että kaatopaikan sisältö on jouduttu kaivamaan ylös ja rakentamaan sille toiseen paikkaan tiivis pohja sekä kaasujen ja vesien talteenotot. Vanhojen kaatopaikkojen metallien ”louhinta” kierrätykseen voi myös tulla kyseeseen.
Kaikkiaan Markku Salo on tyytyväinen siihen, miten kaatopaikkojen lakkautus on edennyt.
– Kun kaikki jäte hyödynnetään kaatopaikkojen sijaan, Suomi on noussut jätehierarkiassa ainakin yhden pykälän ylöspäin, hän toteaa. 
Lisätietoa: jly.fi, kierratys.info, vaarallinenjate.fi
Teksti Ilpo Salonen