Kolumnit 20.10.2021

Jätelaki muuttui, mitä jäi käteen? 

Antro Säilä
Hallituksen puheenjohtaja
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy

Kesälomien ollessa maassamme parhaassa vauhdissaan urakoi eduskunta heinäkuussa valmiiksi jätelakipaketin. Lähtökohtana muutoksille olivat EU:n komission kiertotalouspaketissa esittäneet muutokset jätepuite- ja pakkaus- ja pakkausjätedirektiiveihin.

Direktiivien vaatimukset olisi pitänyt soveltaa EU:n jäsenmaiden kansallisiin lainsäädäntöihin jo kesällä 2020. Euroopan komissio ehtikin myöhästymisen takia aloittaa Suomea kohtaan toimenpiteet, joilla jäsenmaat paimennetaan ruotuun – ensin kyselemällä ja lopulta uhkasakoilla, jos muu ei tehoa. 

Jätelaki saatiin poliittisen väännön saattelemana lopulta maaliin, mutta miltä se näyttää tuottajavastuullisen yrityksen näkökulmasta? Tuottiko edunvalvontatyö tulosta? 

Pakkaustuottajien kannalta merkittävintä uudessa jätelaissa on se, että EU:n asettamia minimitavoitteita ei lähdetty kansallisesti nostamaan. Poikkeuksen tekee alumiini, jossa Suomen kierrätysaste on jo hyvin korkea ja lähellä tulevia tavoitteita. Kansallisesti kireämmät tavoitteet olisivat heikentäneet suomalaisten tuottajien kilpailukykyä verrattuna maihin, joissa tavoitteet on asetettu minimitasolle. 

Toinen hyvä uudistus on se, että tuottajavastuu ulotetaan kansainväliseen etäkauppaan kaikissa tuoteryhmissä. Kasvava ulkomainen verkkokauppa saadaan siis mukaan taakanmaksajiksi. Muualle kuin Suomeen sijoittautuneet tuottajat voivat hoitaa velvoitteensa Suomessa valtuutetun edustajan kautta tai liittymällä tuottajayhteisöön.

Kolmas keskeinen asia koskee yhteistyötä kuntien kanssa. Vuonna 2025 Suomessa tulee kierrättää 55 prosenttia yhdyskuntajätteestä ja vuonna 2035 jo 65 prosenttia. Tehokas erilliskeräys on välttämätön kierrätysasteen nostamiseksi.  Uudistuneen lain mukaan kunnat ja pakkausten tuottajat järjestävät asumisessa syntyvän pakkausjätteen erilliskeräyksen kiinteistöiltä yhteistoiminnassa. Tuottajat maksavat kunnille korvauksia keräyksestä.  

Kiinteistöiltä tapahtuva keräys tulee nostamaan pakkausten tuottajavastuun kustannuksia merkittävästi. Onneksi pakkaustuottajat velvoitetaan korvaamaan kunnille vain 80 % asuinkiinteistöiltä kerättävän pakkausjätteen keräyskustannuksista. Tämä auttaa yrityksiä sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Lisäksi pakkausten tuottajilla on nykyiseen tapaan velvollisuus ylläpitää pakkausjätteille alueellisia vastaanottopaikkoja.  

Tiukin poliittinen vääntö käytiin jätteiden kuljetusten kilpailuttamisesta. Suomessa on ollut voimassa ns. jätteiden kuljettamisen kaksoisjärjestelmä eli kunnat ovat voineet päättää onko kunta vai kiinteistön haltija vastuussa jätehuollon palveluiden sopimisesta. Ympäristöministeriö kaavaili jätehuollon järjestämisvastuun siirtämistä yksinomaan kuntien tehtäväksi. Yksityiset jätealan toimijat pitivät parempana vaihtoehtona kaksoisjärjestelmän säilyttämistä. Voimaan tulleen lain mukaan kunnat järjestävät asumisessa syntyvien erilliskerättävien jätteiden eli biojätteen, pienmetallijätteen ja pakkausjätteen kuljetuksen kiinteistöiltä siirtymäajan jälkeen. 

Lakiuudistus velvoittaa pakkausmateriaalien jätehuollosta vastaavat tuottajayhteisöt yhdistymään yhdeksi ns. ”supertuottajayhteisöksi”, joka vastaa kaikkia pakkausmateriaaleja koskevista tuottajien velvoitteista. Tuottajayhteisöjen tuottajilta perimät tuottajavastuumaksut porrastetaan niin, että niissä suositaan tuotteiden kierrätettävyyttä, korjattavuutta, päivitettävyyttä ja uudelleenkäytettävyyttä. 

Lakipaketin ansiosta pakkausten kierrätysaste tulee nousemaan Suomessa. Samaan aikaan suomalaisten tuottajavastuullisten yritysten kilpailukyky verrattuna kilpailijamaihin ei kärsi, vaikka pakkausten tuottajavastuun kustannukset tulevatkin nousemaan. Kun lisäksi kuluttajien palvelu paranee kiinteistökeräyksen lisääntymisen myötä, sanoisin, että jätelakipaketti on melko onnistunut kokonaisuus.