EU:n pakkaus- ja pakkausjäteasetus – jääkö vaikutustenarviointi tavoitteiden jalkoihin?

Euroopan komissio julkaisi marraskuussa ehdotuksensa uudeksi pakkaus- ja pakkausjäteasetukseksi, joka korvaa aiemman direktiivin. Asetuksella pyritään vähentämään pakkaamisesta aiheutuvaa jätekuormaa: jokainen EU:n kansalainen tuottaa vuosittain 180 kiloa pakkausjätettä ja EU:ssa käytetyistä neitseellisistä raaka-aineista muovista 40 prosenttia ja paperista 50 prosenttia käytetään pakkauksiin. Meriin joutuvista jätteistä puolet on pakkausjätettä. Vaikka kierrätys on kymmenen vuoden aikana lisääntynyt, pakkausjätteen määrä on kasvanut samalla aikavälillä yli 20 prosenttia. On siis selvää, että pakkauksiin ja niistä syntyvän jätteen määrään on tartuttava. Osaltaan ratkaisuja tähän haasteeseen tarjoaa siirtymä kiertotalouteen.

Asetusluonnoksessa on tarkat tavoitteet muun muassa pakkausten kierrätyksen, uudelleenkäytön, muovipakkausten kierrätetyn materiaalin ja pakkausten tyhjän tilan suhteen. Tavoite jätteen vähentämisestä on tietenkin kannatettava, mutta keinot ovat aiheuttaneet huolta.

Tervetullutta esityksessä on pakkauksia koskevan lainsäädännön ja pakkaus- ja kierrätysmerkintöjen harmonisointi EU:n alueella. Tämä takaa tasapuoliset toimintaolosuhteet yrityksille. Materiaalivirtojen uudelleen käyttöön saaminen helpottuu yhdenmukaisten pakkaus- ja kierrätysmerkintöjen ansioista. Vaihtoehtona yhteiselle sääntelylle olisivat monenkirjavat kansalliset asetukset ja tavoitteet eri maissa, jolla olisi selkeästi haitallisia vaikutuksia pakkausalalle.

Huolenaiheita esityksessä myös on: keinojen kokonaisvaltainen vaikutustenarviointi tuntuu jääneen tavoitteiden jalkoihin.

Huolenaiheita esityksessä myös on: keinojen kokonaisvaltainen vaikutustenarviointi tuntuu jääneen tavoitteiden jalkoihin. Pahimmillaan tiukkojen vaatimusten vuoksi voidaan päätyä tilanteeseen, jossa todellisia ympäristöhyötyjä ei välttämättä saavuteta.

Esimerkiksi uudelleenkäytettävien pakkausten osalta ei ole täysin yksiselitteistä, ovatko ympäristövaikutukset pienemmät kuin helposti kierrätettävien ja ekologisten kuitupakkausten. Uudelleenkäytettävien pakkausten puhdistaminen vaatii vettä, energiaa ja kemikaaleja ja tyhjien pakkausten kuljettaminen aiheuttaa päästöjä, jolla on erityistä merkitystä pitkien välimatkojen maissa. Lisäksi ne on usein valmistettu fossiilisesta raaka-aineesta. Muun muassa Ranskassa on jo siirrytty uudelleenkäytettäviin pakkauksiin ja on jo viitteitä siitä, että pakkausten kierto ei ehkä ole niin pitkä kuin tavoitteissa on määritelty. Entä kuinka varmistetaan uudelleenkäytettävien ja kierrätysmuovisten pakkausten turvallisuus ja hygienia?

Muovin sekoitusvaatimus, eli kierrätetyn muovin osuus pakkauksissa, on haastava, sillä samansuuntaisia vaatimuksia tulee myös muille aloille eri lainsäädännöistä. On epäselvää, onko esityksessä huomioitu tämän kierrätetyn materiaalin kysynnän kasvu ja riittääkö materiaali. Tarkoituksenmukaisempaa voisi olla, jos sekoitusvaatimus olisi yritys- tai vähintään tuoteryhmäkohtainen ja mahdollisesti vuositasolla. Tämä voisi olla taloudellisesti ja sitä myöten ekologisesti järkevintä.

Asetusluonnos on tällä hetkellä kommentointikierroksella jäsenmaissa ja sidosryhmillä. Toivottavasti lopullisessa asetuksessa on tarkasti mietitty ympäristövaikutusten ja tavoitteiden tasapaino.

Leena Virkki
Kestävän kehityksen asiantuntija
Teknologiateollisuus