Ilmasto kiittää, lompakko ei

Paperinipun alkulehdelle on präntätty: Lappikeräys – Pohjois-Suomen pakkausjätteen keräyspisteverkoston kattavuus ja keräyksen ympäristö- ja kustannusvaikutukset. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Helena Dahlbo (kuvassa vas.) ja tutkija Katja Moliis lehteilevät raporttia.

Tutkimuksen on tilannut ympäristöministeriö taustatiedoksi uuden jätelain asetusten säädäntää varten. Pakkausten tuottajavastuu on muuttunut täysimittaiseksi, ja sillä on vaikutuksensa myös keräysverkostoon.
Alan huolena on, että pakkauskeräysastioita määrätään sijoittamaan pitkin autiota korpimaisemaa. Kustannukset ovat valtavia, ja ilmastopäästöt kasvavat.

Mutta mitä sanoo tutkimus? Dahlbo ja Moliis valittelevat, että kovin tarkkoja lukuja esimerkiksi kustannuksista he eivät vielä voi antaa.

– Paperinivaska on ministeriössä edelleen kommenttikierroksella. Tutkimuksessa on kyse niin sanotusta elinkaaritarkastelusta. Siinä ei katsota pelkkää keräilyä ja sen vaikutuksia, vaan tarkastelu ulottuu jätteen syntyhetkestä aina loppupäähän, jossa jäte hyödynnetään. Tuolloin kierrätyksellä ja poltolla voidaan korvata neitseellisiä raaka-aineita ja fossiilisia polttoaineita sekä välttää hiilidioksidipäästöjä, he korostavat.

Tutkijat ovat jakaneet Pohjois-Suomen kolmeen eri alueeseen, joissa keräilyn vaikutuksia tarkasteltiin: tiivis kaupunkivyöhyke, keskipitkän etäisyyden vyöhyke ja pohjoisimman Suomen pitkän etäisyyden vyöhyke.

Pohjoisimman alueen osuus suorista päästöistä on 50 prosenttia, keskisen Lapin osuus 40 ja kaupunkialueen vain 10 prosenttia. Vastaavat osuudet pakkausjätteiden saannosta ovat 12, 29 ja 59 prosenttia.

– Kun koko elinkaari laitetaan pakettiin, keräilyn ympäristövaikutukset eivät nouse kovin vahvasti esiin. Jätteiden kierrätyksellä saadaan kuitenkin niin paljon ympäristöhyötyjä aikaan, Dahlbo sanoo.

Keräyspisteet kulkureiteille

Tutkittavalla alueella asuu reilut 200 000 ihmistä. Tutkimuksessa laskettiin pakkausjätteiden keräyspisteiden sijoittelumahdollisuuksia eli verkoston kattavuutta.

Perusmallissa jokaiseen taajamaan sijoitettaisiin yksi keräyspiste ja lisäksi yksi piste jokaista 5 000 asukasta kohden. Se toisi pohjoiselle alueelle 68 keräyspistettä.  Tihennetyssä mallissa taajaman lisäksi keräyspiste tulisi jokaista 2 000 asukasta kohden, jolloin keräyspisteiden kokonaismäärä nousisi 110:een.

Pelkästään kauppaliikkeiden yhteyteen perustettava verkosto toisi pakkausten keräyspisteitä yhteensä 152. Moliis arvelee, että keräyspisteiden määrä vähenee, jos kunnat eivät pidä rinnalla omia keräyspisteitään.

– Jokaiselle pakkausmateriaalille tulee oma keräys¬astiansa, ja pisteiden saavutettavuus kasvaa. Nyt pohjoisessa on monia kuntia, joissa ei ole minkäänlaista erilliskeräystä. Kun käytetään valtakunnallista sijoittelusääntöä, erilliskeräys tulee väistämättä jokaiseen taajamaan.

Tutkijat tuntuvat kannattavan kauppaliikemallia. Malli on käytössä muun muassa Ruotsissa. Dahlbo muistuttaa, että keräyspisteiden tulee sijaita normaaleilla kulkureiteillä. Jos henkilöautolla joudutaan kuljettamaan erikseen erilliskerättyjä jakeita, se vie nopeasti hyödyn, joka kierrätyksellä saadaan.
– Lisäpäästöt olisivat äärimmillään 560 kg hiilidioksidia ja kustannukset yli 900 euroa jätetonnilta.

Kustannuksilla iso merkitys

Aiemmin erilliskeräyksen kustannusvaikutuksia ei ole liiemmin tarkasteltu, ja siksi kustannusarvioissa on enemmän epävarmuutta kuin päästövaikutuksissa. Kustannukset perustuvat enemmän oletuksiin.

– Suurimmat kustannusvaikutukset jätetonnia kohden ovat muovilla ja kuidulla, koska ne ovat höttöistä kuljetettavaa. Muovin ja kuidun ympäristö- ja kustannusvaikutus pienenee todella merkittävästi, jos otetaan käyttöön puristavat koneet tai pakkaavat ajoneuvot. Tosin puristavat kontit ovat kalliita, ja haja-asutusalueen keräyspisteessä tarvittaisiin sähköistystä. Siksi ajatus lienee melko teoreettinen, Moliis sanoo.

Moliisin mukaan jäte kannattaa kerätä sieltä, mistä se saadaan helposti ja tehokkaasti. Kun kerätään tiiviiltä alueelta, jätesaanto on parempi ja päästö- ja kustannusvaikutukset alhaisemmat. Harvaanasutulta alueelta saanto on pieni ja vaikutukset suuret. Kannattaa siis miettiä, kuinka pitkältä muutamaa tonnia jätettä kannattaa lähteä hakemaan.

– Keräilykustannuksilla on iso merkitys: ne ovat pitkien etäisyyksien takia suuria. Jos kustannuksia tarkastellaan vyöhykkeittäin, kokonaiskilometrien perusteella yli 50 prosenttia niistä tulee pohjoisimmasta osasta.

Muovi haastavin

Moliisin mukaan jätetilastoinnin tila pohjoisella alueella on vaihteleva. Arvioissa käytettiin apuna Ruotsin Norrbottenia, jossa erilliskeräys on vuosikymmenten saatossa vakiintunut.

Tutkimuksessa laskettiin erilliskeräyksen nykyistä kertymää, oletuskertymää ja sekajätteen lajittelututkimuksista johdettua potentiaalista maksimikertymää. Kun lasi-, metalli-, kuitu- ja muovipakkausjätettä kertyy nykyisin vuodessa noin 6 kg asukasta kohden, oletuskertymä oli lähes 23 kg ja enimmäiskertymä noin 52 kg.

– Muovi on näistä ongelmallisin kierrätettävä, koska kotitaloudesta tuleva muovi on sekalaatuista, Moliis huomauttaa.

Erilliskerättyä muovipakkausjätettä­ arvellaan kertyvän nykyisin alle 1 kg asukasta kohden. Oletuskertymä on 5 kg ja maksimikertymä lähes 26 kg.

– Jos kotitalousmuovi kerätään sekalaisena, se pitää prosessoida. Norjassa muovia viedään Saksaan lajiteltavaksi ja pestäväksi, tutkijat muistuttavat.

Teksti Pertti Suvanto | Kuva Jukka Pakarinen