Pakkaustietojen raportointi muuttuu ensi vuonna
Raportointi muuttuu vuoden 2021 alussa, jolloin yritykset ilmoittavat vuoden 2020 pakkaustiedot Ringille. Rinki julkaisee päivitetyn raportointiohjeen syyskuun lopussa ja järjestää koulutustilaisuuden raportointimuutoksista lokakuussa. Koulutus toteutetaan mahdollisesti kokonaan verkossa ja tallennetaan, jotta sen voi katsoa myös myöhemmin.
Näin raportointi muuttuu
Pakkaustietojen raportoinnin neljä muutosta vuonna 2021:
1. Kuluttajapakkaukset ja yrityspakkaukset
Kaikki pakkaukset raportoidaan jatkossa jaoteltuina kuluttajapakkauksiin ja yrityspakkauksiin.
Kuluttajapakkauksilla tarkoitetaan kuluttajakäyttöön suunnattuja primaaripakkauksia, ryhmäpakkauksia ja kuljetuspakkauksia.
Kuluttajapakkauksilla tarkoitetaan kuluttajakäyttöön suunnattuja primaaripakkauksia, ryhmäpakkauksia ja kuljetuspakkauksia.
Tuottajavastuuta valvovan viranomaisen, Pirkanmaan ELY-keskuksen, linjauksen mukaan kuluttajapakkauksiksi katsotaan kuluttajakäyttöön soveltuvat pakkaukset, vaikka ne myytäisiinkin yrityksille. Tällaisia ovat tyypillisesti erilaiset elintarvikepakkaukset, joita voidaan myydä kotitalouksien lisäksi myös ravintola- ja palveluyrityksille.
2. Yhdistelmämateriaalipakkausten materiaalit
Yhdistelmämateriaalipakkauksella tarkoitetaan pakkausta, joka on valmistettu useasta materiaalista ja jonka materiaaleja ei voi käsin irrottaa toisistaan, esimerkiksi nestekartonkipakkaus ja erilaiset laminaattimateriaaleista valmistetut pakkaukset.
Yhdistelmämateriaalipakkausten eri materiaalit on jatkossa raportoitava erikseen, mikäli niitä on yli viisi prosenttia pakkauksen painosta. Erikseen raportoitavat materiaalit ovat: paperikuidut, muovi, alumiini, rautametallit, lasi, puu ja muut materiaalit. Muuta materiaalia on esimerkiksi muovipakkauksessa mahdollisesti käytetty täyteaine, kuten mineraali. Eri muovilaatuja ei vuoden 2020 pakkaustietoja ilmoitettaessa tarvitse raportoida erikseen.
Eriteltyä raportointia ei tarvitse tehdä, mikäli yksittäistä materiaalia on pakkauksessa enintään viisi prosenttia pakkauksen painosta. Tällöin kyseinen materiaali raportoidaan pakkauksen päämateriaaliin.
3. Uudelleenkäyttö
Pakkaustietoilmoituksessa raportoidaan erikseen kertakäyttöisten ja uudelleenkäytettävien pakkausten markkinoille saatettu määrä, eli uudelleenkäytettävien pakkausten ensimmäinen käyttökerta raportoidaan jatkossa omalla sarakkeellaan.
4. Viennin raportointi loppuu
Raportointi helpottuu vientiin menneiden pakkausten osalta, sillä ensi vuonna vientiin menneitä pakkauksia ei enää tarvitse raportoida ollenkaan. Myöskään vientiä Ahvenanmaalle ei enää raportoida Ringille.
Muutosten taustalla EU:n jätedirektiivimuutokset
EU:ssa vuonna 2018 hyväksytyt jätedirektiivimuutokset ja niitä täydentävät säädökset kiristävät pakkausjätteen kierrätystavoitteita ja tarkentavat kierrätetyn määrän laskentaa. Säädökset vaikuttavat myös yritysten pakkaustietojen vuosiraportointiin Ringille. Jäsenmaiden tulee raportoida vuonna 2021 EU:lle vuoden 2020 pakkaustiedot uusien raportointisääntöjen mukaisesti.
Lue myös: Ennakkotieto: Pakkaustietojen raportointi muuttuu 2021