Loppuvuoden ajankohtaista Ringissä

Lue lyhyt katsaus Ringin loppuvuoden kuulumisista! Suomen hallitus pääsi sopuun jätelaista, Kinkkutemppu tulee jälleen, yritysasiakasviestintää täydennetään teemakirjeillä ja Ringin joululahjoituksen sai tänä vuonna Itämeri.

Teksti Rinki

Kuva Rinki

Hallitus pääsi sopuun jätelaista – tavoitteena lisätä lajittelua ja kierrätystä

Suomen hallitus pääsi marraskuun lopulla sopuun uuden jätelain sisällöstä. Jätelakiin esitetään pakkausten tuottajille sekä kunnille ja jätteen haltijoille nykyistä selvästi tiukempia jätteen erilliskeräystavoitteita.

Lakiesityksen ja sen perustana olevien jätedirektiivien tavoitteena on lisätä kierrätystä, vähentää päästöjä ja edistää kiertotaloutta. Kotitalouksille uudistus tarkoittaa entistä parempaa palvelua: pakkausjätteiden erilliskeräys tulee järjestää kaikissa taajamissa kiinteistöillä, joilla on 5 asuinhuoneistoa tai enemmän. Pakkausten keräys asuinhuoneistoilta siirtyy pakkaustuottajien kustannusvastuulle, ja se toteutetaan pakkaustuottajien ja kuntien yhteistyönä.

Lisäksi kuluttajien lajittelumahdollisuuksia täydentävät edelleen valtakunnalliset Rinki-ekopisteet, joista monet sijaitsevat kauppojen yhteydessä. Esityksen mukaan tuottajien vastuulla olevien Rinki-ekopisteiden minimimäärää pienennetään, kun keräys kiinteistöiltä yleistyy.

Hallituksen tavoitteena on saada esitys eduskunnalle vuoden 2021 alkupuolella. Lakiesitys on reippaasti myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan. Vuonna 2018 muuttuneet jätehuollon direktiivit olisi pitänyt tuoda kansalliseen lainsäädäntöön 5.7.2020 mennessä. Nyt arvio on, että uusi jätelaki ja tarvittavat asetukset tulevat voimaan aikaisintaan kesällä 2021.

Lakimuutos kasvattaa pakkaustuottajien kustannuksia, ja hintalappu tulee olemaan kymmeniä miljoonia euroja. Lisäkustannusten suuruutta voidaan arvioida tarkemmin, kun jätelain koko sisältö saadaan nähtäväksi.

Kinkkutemppu tulee taas! 

Kinkkutemppu kierrättää jo viidentenä jouluna peräkkäin joulukinkun ja muiden jouluruokien paistinrasvat Neste MY uusiutuvaksi dieseliksi. Rasvaa voi tuoda esimerkiksi maito- tai mehutölkkiin pakattuna 349 keräyspisteeseen ympäri Suomen. Pisteistä 205 sijaitsee kaupan Rinki-ekopisteen yhteydessä.

Suomalaisten jouluruokien valmistamisesta syntyy joka vuosi valtava määrä rasvaa, joka kannattaa kierrättää asianmukaisesti. Paistinrasvaa ei saa kaataa viemäriin, koska se tukkii viemäriverkostoa.

Kinkkutemppu toteutetaan 15 eri toimijan yhteishankkeena. Yhdessä Kemianteollisuuden kanssa tempauksessa ovat mukana Neste, Lassila & Tikanoja, Honkajoki, Kemian pooli, K-ryhmä, Suomen Pakkauskierrätys RINKI, Atria, HKScan, Snellman, Maa- ja kotitalousnaiset, Suomen Kiertovoima KIVO ja kuntien jätelaitokset, Kuntaliitto, Vesilaitosyhdistys ja Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP.

Lisätietoa ja keräyspaikat Kinkkutempun verkkosivuilla.

© Kinkkutemppu

Ringin yritysasiakasviestintää täydennetään ensi vuonna teemakirjeillä 

Ringin yritysasiakasviestintää täydennetään uusilla teemakirjeillä ensi vuonna. Teemakirjeet käsittelevät tietoiskunomaisesti laajemmin tiettyä ajankohtaista tuottajavastuuseen liittyvää asiaa, kuten tulevaa jätelakia. Kirjeitä lähetetään noin 3 vuodessa. Erityisesti teemakirjeet on tarkoitettu esimerkiksi toimitusjohtajille, ympäristö- ja vastuullisuusasioista vastaaville sekä viestinnästä ja markkinoinnista vastaaville.

Välitäthän aiheesta kiinnostuneille tietoa! Kirjeen voi tilata itselleen tai kollegoille osoitteesta rinki.viestinta(at)rinkiin.fi.

© John Nurmisen Säätiö

Tänä vuonna annoimme joululahjan Itämerelle lahjoittamalla John Nurmisen SäätiölleRinki toivottaa kaikille asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2021!